Uusi konsepti Lahden yöelämään!

Lahden Tivoli oli auki viime viikon lauantaina viimeistä kertaa. Heinäkuun lopulla Tivolin paikalle aukeaa Wintti–niminen yökerho. Winttiin tulee oman sisäänkäynnin lisäksi käynti Armas Lahdesta. Wintin ikärajaksi tulee 20 vuotta. ”Armaan suosio on kasvanut vuosi vuodelta ja nykyiset seinät vain alkavat käydä pieniksi. Lauantaisin Armaan asiakkaat ovat joutuneet jonottamaan jo aivan liian pitkään sisäänpääsyä. Uskomme osan Armaan asiakkaista löytävän tiensä Wintille, jolloin pystymme myös lyhentämään Armaan jonoa. Armaan asiakkaat pääsevät jatkossa Winttiin, mutta ei toisinpäin. Jatkossakin tulemme pitämään samalla tavalla tiukasti kiinni Armaan 24 vuoden ikärajasta, kuten olemme tehneet sen alusta alkaen”, kertoo Armaan ravintolapäällikkö Teemu Pilsari.

Wintti on kaksikerroksinen yökerho 3. & 4. kerroksessa, joka tulee olemaan jatkossa auki pe-la ja erikoistapahtumissa viikolla. Yläkerran baarista tehdään ns. cocktail-baari, joka palvelee myös yläkerran varattavia loosseja. Tanssilattian musiikki tulee eroamaan selkeästi Armaan 2. kerroksesta. Ikäraja Winttiin sen omasta ovesta on 20 vuotta. ”Uuden ikärajan ansiosta uskomme myös hiukan varttuneempien Armaan asiakkaiden viihtyvän illan aikana myös Wintissä,” kertoo Pilsari ja jatkaa pilke silmäkulmassa: ”Meillä tulee kyllä selkeät varoituskyltit Armaan puolelle, että nyt olet lähestymässä Winttiä. Wintissä musiikki saattaa olla liian lujalla ja paikalla on myös alle 24 vuotiaita asiakkaita. Armaan asiakkaiden ei tarvitse siis jatkossakaan pelätä eksyvänsä vahingossa Winttillemme tai nuorempien aikuisten valtaavan Armasta. Tuskin kaikkein varttuneemmat asiakkaat Winttiin asti jaksavat edes kiivetä!”

Normaali iltoina Winttiin on 5 euron sisäänpääsymaksu ja 3 euron narikka. Wintti kuitenkin palkitsee kaikki ns. ”early birdit” After Dark -rannekkeilla. Perjantaisin After Dark -rannekkeen saa ennen puolta yötä tulevat asiakkaat ja lauantaisin ennen klo 23:00. Lisäksi Night Lite -sovelluksella saa raikkaita etuja kaikkina iltoina. Avajaisiin perjantaiksi kutsun saavat kaikki Night Lite –sovelluksen ladanneet 20 vuotta täyttäneet henkilöt, jotka ovat valinneet Wintin suosikkiravintolaksi. Myös Wintissä tullaan panostamaan entistä enemmän laatutuotteisiin ja palveluun. ”Tällä kertaa emme yritä tehdä parempia elämyksiä ja kohtaamisia uusilla seinillä vaan enemmänkin sisällöllä. Cocktail-baarin lisäksi panostamme mm. erikoisoluisiin ja viinivalikoimiin. Lisäksi meillä tulee myyntiin pöytäpaketit kilpailukykyiseen hintaan. Jatkossa meille on entistä helpompaa tulla juhlimaan iltaa seurueen kanssa. Ilta ei kulu jonottelussa baaritiskillä eikä ovella” kertoo Pilsari.

Vaikka Wintti–Armas yhdistelmä kahdella eri ikärajalla ei ole tyypillinen ratkaisu maassamme, niin ei se ole aivan ainutlaatuinenkaan. ”Lappeenrannassa meillä on keväällä avattu vastaavanlainen yhdistelmäpaikka, joka on alkanut toimia jo erittäin hyvin. Seurueissa on usein eri ikäistä porukkaa, jolloin tällainen yhdistelmäpaikka on ideaali. Lappeenrannassa yli puolet vanhemman puolen asiakkaista käyvät illan aikana myös toisella puolella bilettämässä nuorempien aikuisten kanssa,” kertoo Night People Group Oy:n toimitusjohtaja Antti Raunio.

Uudistus ei vaikuta millään tavalla Armaan aukioloaikoihin. Armas palvelee tälläkin viikolla normaalisti ke-su.

Lisätietoa / pöytävaraukset: Teemu Pilsari, ravintolapäällikkö, Armas & Wintti, teemu.pilsari@npg.fi

Squad Going Capital: Cledos & Futures Yesterday 30.9

Syyskuun viimeisenä lauantaina päästetään Squadit taas vauhtiin Capitalissa! Pääpuolella pääsee nauttimaan muun muassa…

Lue lisää

KHL-joukkue Jokerit ja yökerho Maxine ovat sopineet yhteistyöstä!

KHL-joukkue Jokerit ja yökerho Maxine ovat sopineet yhteistyöstä! Maxine toimii Jokereiden virallisena jatkopaikkana…

Lue lisää
© 2017 Copyright Night People Group / Design & development: Nórr Design