4 Syytä Yökerhopöytien Suosioon

Oman pöydän varaaminen on trendi, joka on viime vuosien aikana kasvanut merkittävästi suomalaisissa yökerhoissa. Ulkomailla pöytäkulttuuri on jo pitkälle kehittynyt kokonaisuus, missä pöytä on kuin oma VIP-alue ja pullot tuodaan pöytään pienimuotoisen shown saattelemana. Mutta miksi oma pöytä on niin houkutteleva, että siitä maksetaan ylimääräistä?

1. Sisään VIP-jonosta
Tekemällä pöytävarauksen säästät aikaa ja usein myös rahaa yökerhon ovella. Pöytävarauksen tehneet pääsevät seurueensa kanssa sisään VIP-jonosta, monesti vielä ilman sisäänpääsymaksua. Ja tuleehan siitä kiva fiilis kun ei tarvitse jonossa seistä!

2. Ei tiskillä ravaamista
Pöytävarausta tehdessä voit valita haluamasi juomapaketin joka tulee pöytään. Pöytien peruskauraa ovat skumppapullot, vodkapullot+mixerit ja oluet/siiderit. Pöytiä palvelee myös oma Host -henkilö, joka pitää huolen ettei juomat pääse loppumaan. Tiskillä ravaamisen voi siis unohtaa ellei sitä itse välttämättä halua tehdä.

3. Tukikohta illaksi
Oma pöytä tarkoittaa yhteistä tukikohtaa koko seurueelle. Pöydästä löydät aina tuttuja kasvoja vaikka kävisitkin henkilökohtaisilla tutkimusmatkoilla illan aikana. Ei ole myöskään huolta siitä, että joku veisi istumapaikkasi jos käytte tanssilattialla pyörähtämässä tai tupakalla. Pöytä auttaa siis seuruetta pysymään paremmin yhdessä.

4. Hinta vs. Hyöty
Pöytävarausten hinnat vaihtelevat riippuen ravintolasta, viikonpäivästä ja siitä onko ravintolassa niin sanottu erikoisilta vai ei. Isolla porukalla voit jopa säästää rahaa pöytäpaketissa, johon kuuluu valitsemasi juomat sekä joissakin tapauksissa sisäänpääsyt. Oma pöytä tuo myös fiiliksen ja helppouden, jonka arvoa on vaikea rahalla mitata. Monille tämä fiilis ja helppous on se ratkaiseva tekijä, josta maksetaan hiukan ylimääräistä.

Pöytävarauksia voi tiedustella ravintoloiden omilta sivuilta. Jos sinulla on kokemuksia pöytävarauksista jaa ne meidän ja muiden lukijoiden kanssa!

Katso myös mistäpäin Suomea löytyy maan isoimmat tanssilattiat:

Suomen Suurimmat Tanssilattiat

LATAA NIGHT LITE -SOVELLUS PUHELIMEESI TÄSTÄ!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lataa applikaatio

Nite Lite -applikaatiolla olet yöelämän suurvisiiri. Applikaation kautta saat etuja ja palveluita kaikissa suosikkipaikoissasi: kanta-asiakasjäsenyys, edut, tapahtumat – yöelämä taskussasi. Night Liten avulla teet itsestäsi haluttua seuraa. Lataa ja varmista, lähimmästä sovelluskaupasta!

Google Play Appstore

Tilaa Night Lite -blogi

Night Lite -blogia seuraamalla saat hyödyllistä tietoa yöelämästä.

© 2018 Copyright Night People Group / Design & development: Nórr Design